Toiminta

Varjomafia ja videoillat

Yksi Tutkan oleellisimmista toimintamuodoista on Varjomafia eli torstaisin yhdistyksen tiloissa Terrakodilla yhdessä Turun Science Fiction Seuran (TSFS) kanssa järjestettävä scifi- ja fantasia- (sf/f) ja yleisnörttihenkinen keskusteluilta. Varjomafia tarjoaa halukkaille tilaisuuden puhua niin sf/f:sta, kirjallisuudesta, elokuvista, sarjakuvista kuin kaikesta muustakin mahdollisesta. Se järjestetään joka torstai klo 17.00 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet, myös vaikkei olisi vielä kummankaan järjestävän yhdistyksen jäsen, ja saapua sopii missä vaiheessa iltaa tahansa. Paikalla on väkeä yleensä vähintään kahdeksan-yhdeksän aikoihin saakka.

Varjomafioiden lisäksi Tutkan ja TSFS:n vakio-ohjelmaa ovat ns. Varjisleffat, joita järjestetään parin kuukauden välein. Elokuvailloissa katsotaan joukolla esimerkiksi uudempia ja vanhempia genren klassikoita, jäsenistön toive-elokuvia ja syystä tai toisesta ajankohtaisia filmejä. Varjisleffojen lisäksi ohjelmistossa ovat pitkään olleet myös suositut karkki- ja juomapelimaratonit. Tutkan liki kymmenvuotinen katsomisprojekti Doctor Who -sarjan parissa saatiin päätökseen vuoden 2019 lopussa. Tämän myötä toiminnassa on tilaa useamman uuden idean toteuttamiselle. Näitä ovat esimerkiksi eri sarjojen jaksojen muodostamat niin kutsutut irtokarkkimaratonit. Leffa- ja sarjaillat järjestetään tavallisesti Terrakodilla, mutta toisinaan myös muissa tiloissa, kuten Kampuskappelilla tai yliopiston luentosaleissa.

Videoiltojen tarkemmasta ohjelmistosta ja ajankohdista tiedotetaan yhdistyksen www-sivujen, sähköpostilistan, Facebookin ja Discordin välityksellä. Kannattaa seurata etusivun kalenteria, josta näkyy kaikkien Terrakodin yhdistysten toiminta.

Toimisto ja päivystykset

Yhdistyksen toimisto Terrakoti on yhteinen toimitila, jolla Tutkan lisäksi toimivat Turun Science Fiction Seura (TSFS)Turun yliopiston rooli- ja strategiapeliseura (Tyrmä)Turun anime- ja mangaseura SenpaiAcademic Nintendo Club (ANC) ja Föreningen för underliga intressen vid Åbo Akademi (FUI).

Toimisto sijaitsee Ylioppilastalo B:ssa, osoitteessa Rehtorinpellonkatu 4–6. Hyviä maamerkkejä Terrakodille tullessa ovat Hämeenkadun “Akateeminen” Hesburger, josta sinne on kivenheiton matka sekä Proffan kellari -opiskelijabaari, jonka naapurissa Terrakoti sijaitsee. Päästyäsi B-talon pihalle etsi vihreästä seinästä kyltti “Osakuntasali ja B-talon 1. kerros”, kävele sisään ovesta ja jatka käytävää oikealle. Terrakoti löytyy käytävän päästä vasemmalta.

Toimistolla järjestetään säännöllisesti päivystyksiä, joissa voi käydä tutustumassa yhdistysten toimintaan, lukemassa scifilehtiä ja -kirjoja sekä tapaamassa muita turkulaisia scifiharrastajia. Tutkan ja sen sisarseuran TSFS:n päivystykset järjestetään torstaisin klo 17–18 Varjomafian alussa. Päivystykset ja Varjomafiat pyörivät ymäpäri vuoden, myös kesäisin.

Toimistolla sijaitsee myös Tutkan ja TSFS:n yhteinen kirjasto. Kummallakin seuralla oli aiemmin oma kirjastonsa, mutta vuonna 2013 tapahtuneen uusiin tiloihin muuton myötä ne päätettiin yhdistää, ja kirjasto on nykyisin kummankin seuran jäsenten käytettävissä.

Muu toiminta

Tutkan vuoteen kuuluu yhtä ja toista mielenkiintoista, rennosta hauskanpidosta kunnianhimoisempaan toimintaan toimintaan ja perinnetapahtumista kertaluontoisiin kokeiluihin ja jäsenistön toivetapahtumiin.

Kevätpuolella juhlitaan Tutkan vuosijuhlia ja Varjomafian synttäreitä, järjestetään vappuvastaanotto vapunpäivän elokuvailtoineen. Kesällä on usein vietetty yhteistä nörttijuhannusta ja syksyllä Halloweenia.

Lukuvuoden alussa Tutka toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Turkuun. Ohjelmassa on yleensä avointen ovien päivät Terrakodilla sekä yliopiston Avajaiskarnevaalit ja Study in Turku -messut.

Joulukuussa kokoonnutaan Tutkan virallistakin virallisempaan itsenäisyyspäivän vastaanottoon, ja loppuvuodesta “Tutka in Need” -välipäivävidikseen hankkiutumaan eroon viimeisistä joulusuklaista ja mahdollisista joulutraumoista.

Näiden tapahtumien lisäksi Tutkan vuoteen kuuluu yleensä myös ekskursioita erilaisiin sf/f-genren tapahtumiin tai lähiseudun kohteisiin sekä esimerkiksi nörttisopivia liikuntatapahtumia. Muutaman viime vuoden ajan on järjestetty myös Studia Varjomafia -seminaareja, joissa jäsenistö pääsee rennossa tunnelmassa kertomaan opiskelu- tai työskentelyaloistaan tai muista mielenkiinnonkohteistaan.

Tutkan toiminnasta tiedotetaan etusivun kalenterin, yhdistyksen sähköpostilistan ja Facebook-ryhmän ja Discordin välityksellä. Näiden kautta voi myös esittää toiveita tulevasta ohjelmasta.

Historiaa

Alkuperäiset säännöt (hyväksytty perustavassa kokouksessa 25.1.1995)
1. sääntömuutos (yhdistysrekisteriin 7.6.1997 hyväksytyt säännöt)
2. sääntömuutos (1.8.2016 hyväksytyt uudistetut säännöt)
3. sääntömuutos (18.6.2022 hyväksytyt nykyiset säännöt)


Mitä Tutka teki vuonna 2022? Lue tästä ja saa selville.